maanantai 9. toukokuuta 2016

Sellainen lahjan mokoma



Kukaan mies ei ole koskaan ojentanut kukkia. Jos nyt ei lasketa mukaan isän kanssa lapsena äitienpäiväaamuna noukittuja valkovuokkoja, tien vierustoilta kerättyjä lupiineja. Tarkoitan sellaista miestä, jonka niitä ehkä romanttisimmissa unelmissanne kuuluisi ojentaa. 

Somessa pyörineiden naistenpäiväisten kukkakimppujen ja suklaarasioiden lähes pahoinvointiin yltäneen tulvan jälkeen asuntoon astelee sellainen toisenlainen mies lahja kourassaan. Pieni pahvilaatikko, suljettu kirkkaanvärisellä teipillä, joka ei taatusti ole Tigeristä ostettu. 

Sitten tulee äitienpäivä. Reissusta kotiutuessa sellainen hetkellisesti tavalliselta vaikuttava mies on käynyt pelipaikalla. Tuonut ällöttävän romanttisen horsman kaapille seisomaan. Myöntää myöhemmin, että jäi pohtimaan olisiko pitänyt lautanen laittaa alle. Tiedosti selkeästi saavansa arvoisensa kiitoksen, jos kukka olisi värjötellyt kaapin päälle valuneessa vesilammikossa.

Tuo mies sai lahjoillaan tälle sellaisen hyvän mielen, joka seuraa tunti toisensa jälkeen, päivä seuraavan perään. Pahvilaatikosta kuoriutui sähkötarvikkeita remontin alla olevaan vessaan ja kukkaällötyksen pelasti ilmastointiteipillä kiinnitetty keltainen muistilappu purkin kyljessä. Se mies tiesi, että sellaisista pienistä, arkisista ja hassuista asioista tää tykkää ja ilostuu.

Samaisessa paperilapussa luki pienellä alareunassa sellainen turhanpäiväinen toteamus "Ps. Älä tapa kukkaa". Kysyin sellaiselta ihan kohtalaiselta mieheltä kysymyksen siitä kumpi kuolee ennen, kukka vai suhde. Sitten me halattiin ja naurettiin. Ajattelin, että se on niin sellainen ihminen, josta tykkään.

Sellainen mies on katsellut elämääni noin 136 päivää, kukka yhden päivän. Vielä jaksaa kukkia! Siis se horsma nyt ainakin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti