Matkalla suureen maailmaan piipahdin Haltiassa. Viereeni hurautti viimeisen päälle kiillotettu Lexus maasturi, ratista loikkasi minikokoinen japanilainen mies, joka keräsi villakangastakissaan perheensä kokemaan palan Suomen luonnosta. Perheen perässä käpystin luontokeskukseen vaelluskengissä, metsävaatteissa, puukon tuppi lanteilla. Sisällä en kokenut kuuluvani massaan. Minähän olinkin se, joka rikkoi pukeutumiskoodia.
Oli suuren maailman tuntu vaikka oltiin Nuuksion perämetsässä, kuten kaupunkilaiset asian ilmaisee. Luontokeskus valokauhistuksineen ei sytyttänyt maalaista, suurimman huomion ihmisiltä tuntui keräävän matkamuistomyymälä. En väitä etteikö paikka olisi elämyksellinen esimerkiksi ulkomaalaisille, näkeehän siellä suomalaisia eläimiä ja kasvistoa. Jos ei muuten niin ainakin valokuvina ja kosketusnäytöiltä ihailtuna.
Suuri maailma jatkui kansallispuistoon. Haaveiltuani koko syksyn Repoveden maisemista ja lopulta reissun peruunnuttua on pakko myöntää, että kylmäksi jätti Nuuksio. Polut oli samaa kokoluokkaa kuin maalaistiet ja näkymät ei kummoisiakaan. Ihmisiä virtasi puoliltapäivin solkenaan, kolmelta oli koittanut jo täysi hiljaisuus ja rauha. Kokemuksen jälkeen osaan arvostaa Liesjärven mahtavaa opastusta ja puutteettomia reittimerkintöjä, pieniä metsäpolkuja ja luonnonmukaisempaa reitistöä.
Mettäkengät oli tällä reissulla lähes tarpeettomat. Nuuksioon mennessä olisi ihanteellista vetää kuivalla kelillä lenkkarit jalkaan, juosta pitkin reittejä ja lopulta grillailla hyvin sijoitetulla nuotiopaikalla. Pari tuntia vierähtikin nuotiotulilla jutellessa erään maastopyöräilijän kanssa, jonka olin (kuulemma) tavannut kesällä Korteniemessä. Toinen meistä muisti, toinen ei.. Yllättäviä reissukäänteitä tapahtuu toisinaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti